IKÄÄNTYNEIDEN ASUNNOTTOMUUS
Koti on tärkeä osa ihmisarvoista vanhuutta. Asunnottomuus mielletään usein nuorten tai työikäisten ihmisten ogelmaksi, mutta se koskettaa myös ikääntyneitä. Ikääntyneetkin voivat joutua tilanteeseen, jossa heillä ei ole turvallista ja pysyvää kotia. Ikääntyessä elämäntilanne voi muuttua monella tavalla. Esimerkiksi puolison kuolema, eläkkeelle jääminen, pienentyneet tulot ja toimintakyvyn heikkeneminen voivat vaikeuttaa asumista. Kuinka moni ikääntynyt joutuu kärsimään asumisen ongelmista hiljaisesti? Koti merkitsee muutakin, kuin vain paikkaa missä nukkua. Se tuo turvallisuutta ja yksityisyyttä. Ikääntyneiden kohdalla asunnottomuus voi tarkoittaa myös sitä, ettei henkilöllä ole enää mahdollisuutta palata omaan kotiinsa esimerkiksi sairaalajakson tai muun elämänmuutoksen jälkeen. Tällöin asumisen ongelma voi jäädä helposti terveyshuollon ja sosiaalihuollon väliin, ellei kokonaisuutta tarkastella riittävän ajoissa. Kodin menettäminen voi tarkoittaa myös tuttujen ympäristöjen...



