IKÄÄNTYNEIDEN ASUNNOTTOMUUS

 Koti on tärkeä osa ihmisarvoista vanhuutta.

Asunnottomuus mielletään usein nuorten tai työikäisten ihmisten ogelmaksi, mutta se koskettaa myös ikääntyneitä. Ikääntyneetkin voivat joutua tilanteeseen, jossa heillä ei ole turvallista ja pysyvää kotia. Ikääntyessä elämäntilanne voi muuttua monella tavalla. Esimerkiksi puolison kuolema, eläkkeelle jääminen, pienentyneet tulot ja toimintakyvyn heikkeneminen voivat vaikeuttaa asumista. 

Kuinka moni ikääntynyt joutuu kärsimään asumisen ongelmista hiljaisesti?

Koti merkitsee muutakin, kuin vain paikkaa missä nukkua. Se tuo turvallisuutta ja yksityisyyttä. Ikääntyneiden kohdalla asunnottomuus voi tarkoittaa myös sitä, ettei henkilöllä ole enää mahdollisuutta palata omaan kotiinsa esimerkiksi sairaalajakson tai muun elämänmuutoksen jälkeen. Tällöin asumisen ongelma voi jäädä helposti terveyshuollon ja sosiaalihuollon väliin, ellei kokonaisuutta tarkastella riittävän ajoissa. Kodin menettäminen voi tarkoittaa myös tuttujen ympäristöjen, naapureiden ja yhteisöjen menettämistä. Tällöin ikääntyneen osallisuus voi heikentyä. 

Mielestäni ikääntyneiden asunnottomuuteen tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Asumisen ongelmat tulisi tunnistaa ajoissa, eikä vasta silloin, kun ihminen on menettänyt jo kotinsa. Jokaisella on oikeus turvalliseen kotiin ja arvokkaaseen vanhuuteen.


                             


Miten ikääntyneiden asunnottomuutta voitaisiin tehdä näkyvämmäksi?

Ikääntyneiden asunnottomuuden tunnistaminen edellyttää, että asumisesta uskalletaan puhua myös ikääntyneiden palveluissa. Asumisen turvallisuutta ei pitäisi tarkastella vain silloin, kun ihminen on jo menettänyt kotinsa. Olennaista on huomata ajoissa tilanteet, joissa nykyinen asuminen ei enää vastaa ihmisen tarpeita. Yhteiskunnassa tarvitaan myös enemmän keskustelua siitä, että asunnottomuus voi koskettaa kaikenikäisiä. Ikääntyneitä ei saa unohtaa asunnottomuutta koskevasta keskustelusta tai tutkimuksesta. 




Sofia M

Kommentit

Suositut tekstit