ASUNNOTTOMUUDEN SEURAUKSET YKSILÖLLE JA YHTEISKUNNALLE

 Miten asunnottomuus vaikuttaa arkeen ja yhteiskuntaan?

Suomessa pitkään jatkunut asunnottomuuden lasku on kääntynyt huolestuttavaan nousuun ja virallisten Valtion tukeman asuntorakentamisen keskuksen (Varken) tilastojen mukaan Suomessa on jo 4579 yksinelävää asunnotonta. Tämä kehitys heijastaa suoraan sosiaaliturvaan liittyviä muutoksia, elinkustannusten nousua sekä kasvavaa kuilua vuokratason ja Kelan hyväksymien asumismenojen välillä. Asunnottomuus ei koskaan kosketa pelkästään yksilön fyysistä tarvetta kattoon pään päälle, vaan se on myös kokonaisvaltainen kriisi, jonka vaikutukset ulottuvat myös arjen perusrakenteisiin ja yhteiskunnan talouteen. Ilmiö luonne on myös muuttunut: katuasunnottomuuden lisäksi kyse on yhä useammin rakenteellisesta köyhyydestä, jossa turvaverkostot murenevat sellaistenkin ihmisten kohdalla, joilla ei ole taustalla perinteisiä riskitekijöitä.

Arjen mureneminen ja piiloasunnottomuus

Yksilön tasolla asunnottomuus tarkoittaa usein sosiaalista eristäytyneisyyttä ja jatkuvaa epävarmuutta, sillä peräti 60 prosenttia asunnottomista on niin sanotusti piiloasunnottomia, jotka yöpyvät tilapäisesti sukulaisten ja tuttavien luona. Tämä luo kroonista stressiä ja häpeää sekä kuluttaa läheisverkostot nopeasti loppuun. Ilman vakinaista osoitetta työpaikan saaminen, opiskelupaikkaan kiinnittyminen, viranomaisasiointi ja jopa lääkkeiden säännöllinen ottaminen muuttuvat äärimmäisen vaikeiksi. 

Tilastot paljastavat ilmiön kohdistuvan yhä enemmän haavoittuviin erityisryhmiin: asunnottomista 1023 on naisia ja 966 ulkomaalaistaustaisia. Erityisen hälyttävää on nuorten 25-vuotiaiden asunnottomuuden raju kasvu, joka on lisääntynyt lyhyessä ajassa 37 prosenttia. Nuoruusiän asunnottomuus katkaisee usein koulutuspolun ja altistaa yksilön jo varhaisessa vaiheessa pitkäaikaiselle syrjäytymisriskille, josta takaisin yhteiskuntaan pääseminen on moninkertaisesti vaikeampaa.

Terveydelliset romahdukset ja palvelujärjestelmän kriisiytyminen

Kodin puuttuminen aiheuttaa moninaisia terveysongelmia, sillä epävakaisissa oloissa päihde- ja mielenterveysongelmat syvenevät ja hoitokontakti katkeaa herkästi. Tämä vääristää rajusti julkisten palveluiden käyttöä. Sininauhaliiton kokoama data paljastaa, että asunnottomat käyttävät psykiatrista erikoissairaanhoitoa yli 40-kertaisesti, päivystyspalveluja 10-kertaisesti ja somaattista erikoissairaanhoitoa yli 6-kertaisesti muuhun väestöön verrattuna. 

Kun ennaltaehkäisevää perusterveydenhuoltoa ei pystytä järjestämään ilman kiinteää osoitetta, pienetkin terveysongelmat pääsevät eskaloitumaan pahimmillaan henkeä uhkaaviin kriiseihin. Raskas elämä ja altistuminen väkivallalle sekä altistuminen rajustikin vaihteleville sääoloille heijastuvat suoraan eliniänodotteeseen ja asunnottomien keskimääräinen kuolinikä jääkin usein alle 50 vuoteen. Kyseessä on siis myös kansanterveydellinen kriisi.

Miljoonalasku yhteiskunnalle

Yhteiskunnallisesta näkökulmasta asunnottomuuden kasvu pakottaa pohtimaan julkisten varojen käyttöä. Ongelmien korjaaminen jälkikäteen kriisipalveluissa tulee äärimmäisen kalliiksi. Sininauhasäätiön teettämän selvityksen mukaan yksi vuosi katuasunnottomana maksaa laskelmien mukaan keskimäärin 40400 euroa henkilöä kohden sosiaali- ja terveyspalveluiden, toimeentulotukien sekä poliisin ja vankeinhoidon kulujen vuoksi. Nämä jakaantuvat suunnilleen näin:

  • Sosiaali- ja kriisipalvelut n. 14200 €
  • Päihde- ja terveyspalvelut n. 9300 €
  • Toimeentulotuet n. 7100 €
  • Poliisi, oikeuslaitos ja vankeinhoito: n. 4000€

Kun ihmiselle sen sijaan tarjottaisiin itsenäinen asunto ja sinne vietävät tukipalvelut Asunto ensin - mallin mukaisesti, vuosikustannukset putoaisivat noin 18000 – 25000 euroon. Pysyvän kodin tarjoaminen siis säästäisi pelkästään suorissa kuluissa jopa 15 000 – 21 000 euroa vuodessa per henkilö, minkä vuoksi asunnon tarjoaminen olisi sekä inhimillisesti että taloudellisesti yhteiskunnan kannattavin ratkaisu.

Tämä herättää itselläni ihmetystä: leikkauspolitiikalla tavoitellut säästöt sosiaaliturvassa ja asumistuissa voivat helposti valua hukkaan, jos ne lisäävät asunnottomuutta ja lasku tästä siirtyy maksettavaksi moninkertaisena kalliimpina kriisipalveluina. Eikö asunnon ja tähän liittyvät tarvittavat asumispalvelut ole sekä inhimillinen velvollisuus ja ihmisoikeuskysymys sekä ennen kaikkea myös taloudellisesti kannattavampi investointi?



Susanna T.

Lähteet:

https://www.varke.fi/fi/tilastot-ja-julkaisut/asunnottomuus/asunnottomat-2025

https://sininauhasaatio.fi/asunnottomuus-lisaantyy-ja-hinta-on-meille-kaikille-kova/

https://sininauhasaatio.fi/asunnottomuus-maksaa-suomelle-miljoonia-euroja-vuodessa/

https://ysaatio.fi/aineisto/asunnottomat-2024/

https://ym.fi/-/asunnottomuus

https://www.varke.fi/fi/tilastot-ja-julkaisut/asunnottomuus/asunnottomat-2025

Kommentit

  1. Kiitos ajatuksia herättävästä ja tärkeästä kirjoituksesta. Tuot asunnottomuuden seuraukset esiin todella hyvin niin yksilön arjen kuin koko yhteiskunnan kannalta. Aiheen käsittely on todella herättävää luettavaa ja myös ulkoasu blogissa on selkeää sekä houkutteleva. Erityisen hienoa oli huomata, miten syvällisesti ja asiantuntevasti olit paneutunut asiaan. Kirjoituksesi herättää lukijassa tärkeitä ajatuksia siitä, miten paljon vaikutuksia asunnottomuudella on meidän kaikkien arkeen.

    Nostat hyvin esille sen, miten ennakoiva tuki kantaa pitkälle. Sosiaaliturvan leikkaukset osuvat usein juuri siihen perustaan, jonka varaan ihminen rakentaa arkeaan. Omasta mielestäni oman ja turvallisen kodin järjestäminen osoittaa välittämistä ja kunnioitusta ihmistä kohtaan. Se antaa ihmiselle perustan, jonka varassa rakentaa arkea, käydä töissä ja huolehtia terveydestään. Tämä on myös yhteiskunnalle se taloudellisesti järkevin ratkaisu.

    Minua jäi tekstissäsi mietityttämään myös se, miten helposti asunnottomuus saattaa lopulta osua kenen tahansa kohdalle, jos elämässä tapahtuu monta ikävää asiaa yhtä aikaa. Kirjoituksesi sai minut pohtimaan sitä, miten tärkeää meidän olisi ymmärtää ilmiön taustoja paremmin ilman ennakkoluuloja. Tuot hienosti esiin sen, että kyse on ennen kaikkea ihmisistä ja heidän elämästään, ei pelkistä tilastoista. Kiitos silmiä avaavasta tekstistä.

    Kommentoija: Ellen K.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit